Viime viikko meni hyvin, ei ahdistanut eikä paljon vituttanut. Mutsille kyllä räjähdin pahimmalla mahdollisella tavalla; huusin kuin hyeena ja kiroilin kun lappalainen. Tuli purettua noin 25 vuoden patoumat.

Mutta mutta: armas siippa tuli reilun viikon pituiselta metsästysmatkaltaan ja heti on itku silmässä ja raivo kuplii. Minä olen tehnyt virheen, kun kysyin rääkymällä -kesken unien- että oletteko tulossa tänään vai ette. No herra mies vastasi että ei tarvitse tulla hakemaan. Eipä kyllä tullut kotiuduttuaan tervehtimään, laittoi vain makkarin oven kiinni. Eikä varmasti koskenut vuoteeseen tullessaankaan. Sitten aamulla, seitsemältä kun minun pitäisi jo olla menossa, käy rintoihin kiinni ja tokaisee että "minun tekisi mieli". Ei terve mikä toope! Itkuhan siinä tuli, kun vielä kommentoi että no ei ole uutta tämmöiset tilanteet. Sitten karjuu että minun olisi pitänyt tulla hakemaan kun kerran lupasin. Silloin suutuin. Ja ei tunnu mikään siinä miehessä hyvältä! Ei häntä kiinnostanut koko viikon aikana, miten minulla menee ja mitä kuuluu. Eikä hän kuuntele, arpajaispalkinnon sanoi minun voittaneen koulukisoista. Sitten vielä ilkeää sanoa, että itse kannan seuraukset kun en tajunnut unen tokkurassa hänen puheitaan.

Ei hän tarvitse minua, taidan olla itsestäänselvyys.